)
Energia, teollisuus ja kilpailukyky, osa I: Enemmän kuin halpaa sähköä
Vaalikausi lähenee loppuaan ja poliittisessa keskustelussa korostuvat asiat, jotka ovat äänestäjille läsnä tässä ja nyt. Suurten teollisten investointien aikajänne on toinen. Nyt tehtävät ratkaisut energiasta, investoinneista ja teollisuuden uudistumisesta vaikuttavat pitkälle seuraaville vuosikymmenille.
Tässä kolmiosaisessa sarjassa tarkastelen Suomen teollista kilpailukykyä kolmesta näkökulmasta. Miten puhtaasta energiasta rakennetaan kilpailuetua? Miten vihreä siirtymä ja sitä ohjaava sääntely muuttavat markkinoita? Ja miten eri toimialojen tarpeita voidaan sovittaa yhteen niin, ettei yhden kilpailuetu synny tarpeettomasti toisen kustannuksella?
Suomen teollisesta tulevaisuudesta puhuttaessa yksi vastaus tulee vastaan lähes aina: puhdas ja kilpailukykyinen sähkö.
Ja hyvästä syystä. Pelkkä sähkön tuotantokapasiteetti on silti turhan laiha teollisuusstrategia. Suomen varsinainen mahdollisuus piilee siinä, mitä puhtaalla sähköllä pystytään tekemään ja millaisen teollisen järjestelmän sen ympärille osaamme rakentaa.
Nykyinen teollisuus sähköistää prosessejaan. Suomeen suunnitellaan uutta sähköintensiivistä tuotantoa, datakeskuksia, vetyä ja sen johdannaisia. Samaan aikaan lämmitys ja liikenne sähköistyvät. Hyvä uutinen on, että sähkölle näyttää löytyvän käyttöä. Kimurantimmaksi asian tekee se, että sama sähkö, verkko ja infrastruktuuri esiintyvät lähes kaikkien kasvusuunnitelmissa.
Tästä syntyy houkutus asettaa investointeja vastakkain. Kuka käyttää sähköä hyödyllisimmin? Missä syntyy eniten työpaikkoja tai arvonlisää? Kenen pitäisi päästä verkkoon ensin?
Kysymykset ovat ymmärrettäviä, mutta lähtökohta voi olla liian kapea. Suomen kannalta kiinnostavampaa on tarkastella, miten erilaiset sähkön käyttäjät ja tuottajat vaikuttavat koko järjestelmään.
Megawatti ei kerro kaikkea
Sähkömarkkinalla megawatti on megawatti. Teollisen järjestelmän kannalta ei aivan.
Eri investoinnit tuovat järjestelmään erilaisia asioita. Osa rakentuu nykyisten teollisten arvoketjujen päälle, osa luo kokonaan uutta vientiä ja liiketoimintaa. Suuri ja ennakoitava sähkönkulutus voi parantaa uuden tuotannon investointiedellytyksiä. Joustava kulutus voi auttaa tasapainottamaan järjestelmää. Datakeskuksen hukkalämpö voi korvata muuta lämmöntuotantoa. Uusi sähköntuotanto puolestaan voi tehdä seuraavasta teollisesta investoinnista mahdollisen.
Arvonlisä ei siis synny vain yksittäisen tehtaan tai laitoksen porttien sisäpuolella. Siksi sähköintensiivisten investointien suoraviivainen paremmuusjärjestys kertoo helposti liian vähän.
Suomen ei pitäisi joutua valitsemaan nykyisen teollisuuden uudistumisen ja uuden sähköintensiivisen teollisuuden välillä. Olennaisempaa on ymmärtää, missä ne vahvistavat toistensa toimintaedellytyksiä ja toisaalta missä syntyy aitoa niukkuutta.
Sama megawatti voidaan luvata PowerPointissa moneen kertaan, mutta verkossa se on edelleen vain kerran. Tämän vuoksi tuotantoa, kulutusta, verkkoja, joustoa ja varastointia pitäisi tarkastella nykyistä selvemmin yhtenä kokonaisuutena. Myös ajoituksella ja sijainnilla on merkitystä. Oikeaan paikkaan syntyvä uusi kulutus voi olla sähköjärjestelmälle aivan eri asia kuin sama kulutus siellä, missä verkko on jo valmiiksi tiukilla.
Verkosta on tullut teollisuuspolitiikkaa, halusimme tai emme.
Sama sähkö, verkko, osaajat ja infrastruktuuri esiintyvät monen toimialan kasvusuunnitelmissa. Intressit eivät silti ole samoja. Energiantuottaja ja suuri sähkönkäyttäjä katsovat hintaa eri suunnista, ja kaksi investointia voi yhtä aikaa hyötyä toisistaan ja kilpailla samasta kapasiteetista.
Siksi energiaverotusta, verkkoinvestointeja, joustoa, luvitusta ja investointien sijoittumista on vaikea käsitellä toisistaan irrallisina kysymyksinä. Teollisen investoinnin näkökulmasta ne päätyvät lopulta samaan laskelmaan.
Euroopassakin kysymys on jo muuttunut
EU:n teollisuuspolitiikka liikkuu samaan suuntaan. Clean Industrial Deal yhdistää puhtaan energian, teollisuuden vähähiilistymisen ja kilpailukyvyn samaan kokonaisuuteen. Industrial Accelerator Act pyrkii puolestaan vahvistamaan vähähiilisten ja Euroopassa valmistettujen tuotteiden kysyntää.
Muutoksen suunta on yksittäistä säädöstä olennaisempi. Energia-, ilmasto- ja teollisuuspolitiikka sekä taloudellinen turvallisuus eivät enää elä omissa lokeroissaan. Myös IEA:n tuoreissa analyyseissä energian hinnan ja päästöjen rinnalle ovat nousseet kilpailukyky, toimitusketjujen resilienssi ja turvallisuus.
Vaalien lähestyessä keskustelu sähkön hinnasta, veroista ja yksittäisistä hankkeista varmasti kiihtyy. Niistä pitääkin keskustella. Samalla kannattaa välttää asetelmaa, jossa yksi investointi näyttäytyy automaattisesti toisen menetyksenä.
Suomen mahdollisuus ei ole vain tuottaa paljon puhdasta sähköä. Vaikeampi ja kiinnostavampi tehtävä on rakentaa järjestelmä, jossa uusi tuotanto, uusi kulutus ja nykyisen teollisuuden uudistuminen tukevat toisiaan. Siinä halpa sähkö alkaa muuttua teolliseksi kilpailueduksi.
Kirjoittaja on Rud Pedersen Finlandin kaupallinen johtaja (Chief Commercial Officer), varatoimitusjohtaja ja partneri.