Energia, teollisuus ja kilpailukyky osa II: Vihreä siirtymä muuttaa markkinaa

Vaalikausi lähenee loppuaan ja poliittisessa keskustelussa korostuvat asiat, jotka ovat äänestäjille läsnä tässä ja nyt. Suurten teollisten investointien aikajänne on toinen. Nyt tehtävät ratkaisut energiasta, investoinneista ja teollisuuden uudistumisesta vaikuttavat pitkälle seuraaville vuosikymmenille.  

Tässä kolmiosaisessa sarjassa tarkastelen Suomen teollista kilpailukykyä energian, vihreän siirtymän ja eri toimialojen yhteensovittamisen näkökulmista. Sarjan muut tekstit löydät täältä.

Vihreän siirtymän ensimmäinen vaihe on pitkälti rakentunut sen kysymyksen ympärille, miten päästöjä vähennetään. 

Tämä kysymys ei ole kadonnut mihinkään. Sen rinnalle on kuitenkin noussut teollisuuden kannalta ratkaiseva kysymys siitä, miten vähähiilistyminen ja kilpailukyky saadaan tukemaan toisiaan. Teollisuuden mittakaavassa vihreä siirtymä toteutuu vain, jos sen vaatimat investoinnit ovat myös taloudellisesti mahdollisia. 

Samalla kyse on investointeja laajemmasta muutoksesta. Kun Eurooppa muuttaa energiantuotantoaan, teollisia prosessejaan, materiaalien käyttöä ja toimitusketjujaan, myös markkinoiden pelisäännöt muuttuvat. 

Clean Industrial Deal yhdistää vähähiilistymisen kilpailukykyyn ja teollisiin investointeihin. Industrial Accelerator Act pyrkii vahvistamaan vähähiilisten ja Euroopassa valmistettujen tuotteiden kysyntää. CBAM vaikuttaa hiili-intensiivisen tuonnin kilpailuasemaan ja Critical Raw Materials Act pyrkii vähentämään riippuvuutta keskittyneistä materiaaliketjuista. 

Vaikka nämä voivat näyttäytyä yksittäisinä sääntelyhankkeina, niin yhdessä ne muodostavat kuitenkin perustan sille, miten Euroopan kilpailukyky rakentuu.

Sääntely myös rakentaa markkinaa 

Eurooppalaisesta vihreästä siirtymästä puhutaan perustellusti myös teollisuuden kustannuksena. Päästöoikeudet, investointitarpeet ja uudet velvoitteet ovat todellisia kustannuksia, eikä Euroopan kilpailukykyongelmia kannata selittää pois hyvillä tavoitteilla. 

Mutta tämä on vain toinen puoli muutoksesta. Sääntely, joka nostaa joidenkin tuotantotapojen kustannuksia, voi parantaa toisten suhteellista asemaa. Hiilen hinta vaikuttaa vähähiilisten tuotteiden kilpailuasemaan. Vähähiilisyyden, resilienssin tai eurooppalaisen alkuperän painottaminen hankinnoissa ja tukijärjestelmissä ohjaa kysyntää. Strategisten riippuvuuksien vähentäminen puolestaan muuttaa hankintapäätöksiä, jotka aikaisemmin tehtiin lähes yksinomaan hinnan perusteella. 

Sääntelyn vaikutusta ei siksi pitäisi arvioida vain kysymällä, mitä se maksaa. Yhtä kiinnostavaa on kysyä, minkä markkinan se luo ja kenelle. 

Tämä on suomalaiselle teollisuudelle kiinnostava näkökulma. Puhdas sähkö, vähähiiliset prosessit, materiaalitehokkuus ja teollinen teknologia eivät ole vain keinoja täyttää uusia vaatimuksia. Ne voivat muuttua tuotteiden kilpailuominaisuuksiksi. 

Toki vain, jos niille löytyy maksava asiakas. Juuri tästä Euroopassa nyt osittain kamppaillaan. Pystytäänkö vähähiiliselle tuotannolle rakentamaan markkina, jolla eurooppalainen teollisuus pystyy myös investoimaan ja kasvamaan? 

Puhdas tuotanto ei yksin riitä kilpailueduksi 

Eurooppa voi onnistua tekemään tuotannostaan maailman puhtainta ja silti menettää tuotantoa muualle, jos kustannusrakenne ei ole kilpailukykyinen. 

IEA:n Energy Technology Perspectives 2026 havainnollistaa kilpailun mittakaavaa. Kiinan asema puhtaiden teknologioiden valmistuksessa ei perustu yhteen kilpailuetuun, kuten halpaan energiaan tai työvoimaan. Sen taustalla ovat mittakaava, integroituneet toimitusketjut, valmistusosaaminen, innovaatiot ja pitkäjänteisesti rakennettu teollinen kapasiteetti. 

Vaikka Kiinassa mittakaava on täysin erilainen, tässä on Suomelle tärkeä oppi. Halpa sähkö auttaa. Investointikannustin auttaa. Sujuva luvitus auttaa. Yksikään niistä ei yksin riitä. 

Kilpailukyky syntyy kokonaisuudesta, jossa energia, teknologia, logistiikka, pääoma, osaaminen, sääntely ja kysyntä kohtaavat. Siksi investointien euromäärän lisäksi pitäisi keskittyä siihen, mitä ne synnyttävät ympärilleen. Uutta osaamista, teknologiaa, vientiä tai seuraavia investointeja?   

Tässä Suomen olemassa oleva teollinen pohja on kiinnostava voimavara. Vihreän siirtymän ei tarvitse tarkoittaa vanhan teollisuuden vaihtamista uuteen. Prosessiteollisuus, metalli-, metsä- ja kemianteollisuuden arvoketjut, konepajateollisuus, teknologiatoimittajat ja niitä palveleva infrastruktuuri voivat olla alusta seuraavalle kasvuvaiheelle. 

Kun olemassa oleva prosessi sähköistyy, kyse voi päästövähennyksen lisäksi olla uudesta teknologiasta ja osaamisesta. Kun sivuvirralle löytyy käyttö, kustannuksesta voi tulla raaka-aine. Kun vähähiilisempi tuotantotapa pienentää myös asiakkaan tuotteen hiilijalanjälkeä, kilpailuetu voi kulkea arvoketjussa eteenpäin. 

Esimerkiksi Sitran Kasvuatlaksessa 2026 on tästä hyödyllinen ajatus. Kasvumahdollisuuksia kannattaa etsiä kohdista, joissa olemassa oleva osaaminen kohtaa maailmalla kasvavan kysynnän. Kaikkea uutta ei tarvitse aloittaa tyhjältä pöydältä. 

Geopolitiikka muuttaa kilpailun ehtoja 

Vihreään siirtymään on viime vuosina kietoutunut yhä vahvemmin myös geopolitiikka. Kriittisten mineraalien, akkujen, puolijohteiden ja monien puhtaan siirtymän teknologioiden tuotanto on keskittynyt voimakkaasti. Siksi EU:ssa puhutaan ilmastotavoitteiden rinnalla taloudellisesta turvallisuudesta, resilienssistä ja strategisesta autonomiasta. 

Hinta ja laatu ratkaisevat jatkossakin. Niiden rinnalle ovat kuitenkin nousseet hiili-intensiteetti, toimitusvarmuus, alkuperä ja strategiset riippuvuudet. 

Tämä kannattaa huomata myös yrityksissä. Tulevaa sääntelyä pitää luonnollisesti arvioida sen perusteella, mitä velvoitteita ja kustannuksia se tuo. Strategisesti vähintään yhtä kiinnostavaa on tunnistaa, missä kohtaa muuttuvat pelisäännöt tekevät omasta tuotteesta, teknologiasta tai arvoketjusta aikaisempaa kilpailukykyisemmän. 

Siinä on ero muutokseen sopeutumisen ja siitä hyötymisen välillä. 

Vihreän siirtymän onnistumista mitataan perustellusti päästövähennyksillä. Teollisuuden ja Suomen kilpailukyvyn kannalta rinnalle tarvitaan toinen näkymä. Missä muuttuva markkina antaa suomalaiselle teollisuudelle mahdollisuuden tehdä jotain kilpailijoitaan paremmin ja rakentaa siitä kasvua? 

Se on kysymys, jota kannattaa juuri nyt kysyä säädös kerrallaan ja ennen kaikkea niiden yli. 

 

Kirjoittaja on Rud Pedersen Finlandin kaupallinen johtaja (Chief Commercial Officer), varatoimitusjohtaja ja partneri.